virtuaalihevonen / a sim-game horse Kuollut 29.04.2020 Harlekiini
|
syntynyt 01.08.2018 8-vuotias Omistaa Verso, VRL-08368 Koulupainoitteinen, taso Helppo A 01/19 ktk-III |
Harlekiini eli tuttavallisemmin meillä päin pelkkä Harle vain, oli ensimmäisiä hevosia, mitä Hopeatuuleen ostettiin. Harle saapui meille Hopeatuuleen samaisena syyskuun päivänä kun Hopeatuuli avasi ovensa. Ori oli oikein odotettu tapaus ja mielenkiinnolla jäämme seuraamaan sen elämää kilparatsun ja siitosorin tehtävissä. Perusluonteeltaan ori on lupsakka ja kiltti tapaus, oikein mukava ja reilu kaveri. Myöhemmällä iällä ori muutti Kaarnaan asumaan ja sen jälkeen sen nykyiseen kotitalliinsa Versoon!
Tallissa Harle on kiltti ja käyttäytyy lähes aina ongelmitta. Harle on saanut nuoresta lähtien hyvän kasvatuksen ja se on käsitellessä todella asiallinen. Harjatessa ori seisoo rauhassa paikoillaan, eikä liikuta eviään sitten mihinkään. Näin on myös varusteita laittaessa, loimia laittaessa tai missä muussa vastaavassa tilanteessa. Taluttaessa Harle kävelee laiskasti perässä ja sitä saa enemminkin kiskoa eteenpäin kuin pidellä kaikin voimin vastaan. Laiskahko ja kiltti nallekarhu!
Harle on miellyttämishaluinen ja nöyrä kouluratsu, joka rakastaa työntekoa. Ori pyrkii aina miellyttämään ratsastajaansa ja toimia tämän mielen mukaan. Oria voisi luonnehtia melko automaatiksi ja välillä sen kanssa onkin kivaa istuskella kyydissä ja katsella maisemia. Autopilotti kyllä hoitaa kaiken muun. Koululiikkeistä Harlen bravuuri on ehdottomasti sulkutaivutukset. Harle kulkee komeassa muodossa ja työskentelee tehokkaasti aina ratsastuksen alkuverryttelystä loppuun saakka. Muutoin niin upea kouluratsu paljastuukin muissa lajeissa varsinaiseksi pelkuriksi. Esteillä ori on melkoinen nössö ja kyseenalaistaa aina onko näistä esteistä pakko mennä ylitse.. Puomien kanssakin on jo hommaa, mutta niiden yli herra on sentään suostunut kavionsa nostamaan mukisematta. Harle kyllä hyppää ihan taitavasti, mutta vaatii rohkeaa ja päättäväistä ratsastusta. Maastossa Harle on vikkelä tapaus ja viihtyy mielummin kentän aitojen sisäpuolella. Harlen kanssa käydään maastoilemassa aina silloin tällöin turvallisen luottokaverin kanssa.
Koulukilpailuissa ori käyttäytyy mallikkaasti ja sen kanssa on mukava lähteä kisailemaan palkinnoista. Ori on rauhallinen kilpailupaikalla ja verryttelyssä, ei hosu tai häslää mitään ylimääräistä. Radalla se kuuntelee ratsastajansa apuja moitteetta ja tekee mitä pyydetään. Estekilpailuihin orin kanssa ei ole vielä ennätetty ja saa nähdä mennäänkö koskaan, mutta luulisin sen olevan aika jännittynyt siellä. Toisaalta se luultavasti pomppisi pupu pöksyissä radat silti vähän haparoiden läpi.
Kulta-Harkko evm sh m 157cm |
Harha-Askel evm sh m 156cm |
Hurmios evm sh m 158cm |
Ratamo evm sh rn 156cm |
||
Silkki evm sh prn 153cm |
Elonkorjuu evm sh trn 158cm |
|
Salme evm sh vrt 150cm |
||
Nokkonen evm sh prt 158cm |
Vanamo evm sh vrt 157cm |
Voitto evm sh prt 155cm |
Talvikki evm sh vrt 156cm |
||
Näpsäkkä evm sh prt 160cm |
Pikkarainen evm sh prt 159cm |
|
Niin Nätti evm sh vprt 158cm |
sh | t. | Kaarnan Tunturitaika | s. 21.03.2019 | e. Sametti-Taika | |
sh | o. | Hornanhovin Hurmuri | s. 15.05.2019 | e. Harhakuvitelma | |
sh | t. | Hiprakan Marliina | s. 01.06.2019 | e. Metsämäen Mella |
06.11.2018 Ristikallio - KRJ Helppo B - 5/50 |
08.12.2018 Kaarnan Suomenhevoset - KRJ Helppo A - 2/30 |
08.12.2018 NJ Hiivurin Suomenhevoset, BIS2, MVA-SERT, pt: Dimma
30.05.2019 Muutto Versoon
Kaarna oli juuri lopettanut toimintansa ja pähkäilin hikihatussa mihin majoitan sinne jääneet hevoset. Näimpä Harle ja pari muuta sen ystävää matkasivat uudelle kotitallilleen Versoon.
13.09.2018 Muutto Hopeatuulen tilalle
Tänään pihallemme kurvasi suuri hevoskuljetusauto, jonka sisältä kantautui hieman hätääntynyt hirnahdus. Autosta talutettiin ulos pörheä musta suomenhevosori, joka katseli silmät pyöreänä ympärilleen. Nappasin orin kuskilta ja talutin sen upouuteen talliin. Puruilla pehmustetussa suurikokoisessa karsinassa odotti kasa heinää ja ämpärissä tuoretta vettä. Tallin ainokainen hevonen Pronssi tervehti uutta tulokasta pienellä tapansa mukaisella hörähdyksellään ja uusi tulokaskin näytti jo paljon rauhallisemmalta ja tyytyväisemmältä kuin hetki sitten. Tervetuloa Hopeatuuleen, Harlekiini! Harlekiini matkasi meille kasvattajaltaan Heljäkaihon Ratsutilalta Länsi-Suomesta ja ori tulee meille Hopeatuuleen kilpahevoseksi sekä siitoskäyttöön. Harle on nyt iältään vasta 2-vuotias, mutta kasvettuaan sen kanssa siirrytään kilpailemaan perinteisissä KRJ:n alaisissa kouluratsastuskilpailuissa sekä kiertelemään NJ:n että VSN:n näyttelyissä. Orin kanssa on ensimmäiseksi tavoitteena käydä nyt nuorena läpi kouluvarsojen ja suomenhevosvarsojen laatuarvostelut ja niihin suuntaamme heti lokakuussa. Myöhemmin tulemme viemään Harlen varmasti hyvin todennäköisesti myös KRJ:n laatuarvosteluun sekä Suomenhevosten laatuarvosteluun. Tarkoituksena olisi tottakai myös saada ori kantakirjattua, mikäli näyttelymenestystä sille suodaan. :)
© VRL-08368 virtuaalitalli / a sim-game stable
Grafiikka © Amretasgraphics